Vanhempien kokemuksia kohtaamisesta

Vanhemmat nostivat esille aidon kuuntelemisen ja vanhemman kokemuksen arvostamisen. Kohtaamisissa ammattilaisen kanssa koettiin tärkeäksi, että vanhempi tulee kuulluksi ja hänen kokemuksiaan ja kertomaansa uskotaan. Vanhemmat ovat oman perheensä asiantuntijoita. Vanhemmat toivovat, että heidät kohdataan inhimillisesti ja kiireettä. Miten sinä voit -kysymys koetaan erittäin tärkeäksi ja sen, että koko perhe kohdataan, myös sisarukset.

Vanhemmat toivovat, että ammattilaiset pyrkisivät asettumaan heidän asemaansa ja näkemään siten heidän tilanteensa ja arkensa sellaisena kuin he sen itse kertovat. Joskus ammattilaiset suunnittelevat toimenpiteitä tai palveluja, mutta käytännössä ne eivät toteudu, niin kuin on suunniteltu, sillä ne eivät sovellu perheen elämään ja arkeen. Vanhemmat toivovat, että ammattilainen on perehtynyt heidän tilanteeseensa jo etukäteen ennen tapaamista.

Vanhempien kokemuksia kohtaamisesta on kerätty erityislasten ja -nuorten vanhemmilta Osaavat erityislapsiperheet Pohjois-Savossa -hankkeen aikana vuosina 2023-2025.