Erityislapsiperheille tai erityisperheille ei ole olemassa virallista määritelmää. Sivustolla käytetään termiä erityislapsiperhe. Tällä tarkoitetaan perhettä, jossa on vähintään yksi lapsi, joka tarvitsee vammaisuuden, pitkäaikaissairauden ja muun syyn vuoksi erityistä tukea ja palveluja pitkäaikaisesti. Lapsi voi tarvita tukea esimerkiksi psyykkisten, fyysisten, kielellisten, neurologisten tai sosiaalisten syiden vuoksi. Erityislasten tuen tarve vaihtelee, kevyen tuen tarpeesta aina paljon tukea ja hoivaa tarvitseviin. Tuen tarve voi myös muuttua elämän aikana.

Erityislapsi perheessä vaikuttaa koko perheen arkeen ja hyvinvointiin. Tilanteessa on tunnistettava lapsen tuen ja palvelun tarpeet, mutta myös muiden perheenjäsenten tarpeet, jotta voidaan tukea koko perhettä erityisessä arjessa.

Erityisen tuen tarpeiden tunnistaminen luo vanhemmille edellytyksiä löytää tietoa, sopivia palveluja ja tukimuotoja sekä valmiuksia rakentaa perheen arkea. Perhe voi myös löytää helpommin vertaistukea muilta samanlaisessa tilanteessa olevilta.

Diagnoosi on yksi tapa tunnistaa erityislapsi. Lapsen diagnoosin viipyminen tai puuttuminen estää usein tunnistamista ja palvelujen saamista, vaikka arjessa on selkeä tarve tuelle ja palveluille. Diagnoosi ei kuitenkaan saa olla ainoa tapa tunnistaa erityislapsi, sillä diagnoosin löytyminen voi viedä aikaa vuosia eikä saa olla este palveluiden ja tuen myöntämiselle.

Varsinkin ensimmäisen lapsen kohdalla vanhempien voi olla hankalaa tunnistaa lapsen erityispiirteet tai nimetä lapsen arjen haasteet, kun ei ole kokemusta ns. terveen lapsen vanhemmuudesta. Haasteita ei välttämättä osata sanoittaa ammattilaisille ja sitä voi estää myös vanhemmuuden riittämättömyyden, häpeän tai epäonnistumisen tunteet. On tärkeää, että ammattilainen pysähtyy kuuntelemaan ja keskustelemaan perheen kanssa ja hänellä on kykyä lukea perheen tilannetta sekä aikaa tavata perhettä useamman kerran.

Tunnistamista estävä tekijä voi olla myös sote-alan ammattilaisen ja perheen välinen valtasuhteisiin liittyvien asenteiden epäsymmetrisyys. Vaikka perhelähtöisyyden ja kokemustiedon tärkeys tiedostetaan, silti voi käydä niin, että ammattilainen tiedostamattaan vähättelee perheen omaa kokemusta ja tietoa ja jättää huomiotta tärkeitä asioita, koska ne eivät kuulu hänestä ammattilaistiedon piiriin. Perheet voivat kokea myös ns. todistamisen taakkaa; vanhemmat kokevat joutuvansa todistamaan palveluiden kuulumista perheelleen, esimerkiksi lakiin perehtymisen avulla.

Erityislapsiperheiden tunnistamista voivat vaikeuttaa myös ammattilaisten osaamisen puute tai ammatillinen erikoistuminen, joka voi olla syvällistä, mutta suppeaa ja ei siten riitä työskennellessä perheen kanssa, joka tarvitsisi laaja-alaista tukea. Myös ammattilaisten vähäinen tietämys toisten ammattilaisten tarjoamista palveluista ja yhteistyön vähäisyys voivat vaikuttaa erityislapsiperheiden tunnistamiseen.